Language

Local subsites


Content

Content

Organisaatio

Alus
DLH on alan johtava jalopuutuotteiden maahantuoja Suomessa. Hankimme ja maahantuomme puutuotteita kaikista maanosista. DLH on myös maailman suurimpia puupohjaisten levyjen kuten esim. vanereiden, OSB- ja MDF -levyjen sekä muiden rakennus- ja sisustuslevyjen toimittaja jälleenmyyjille ja teollisuudelle.

DLH toimii kaikilla mantereilla ja on edustettuna yli 30 maassa. Suomessa toimipisteemme sijaitsevat Vantaalla ja Turussa. Kuulumme osana DLH Skandinavian myyntiryhmään ja meillä on sisaryritykset useine varastoineen Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

DLH Vantaa

Vantaalla sijaitsevat teollisuus- että jälleenmyynti, osto ja hallinto sekä pääasialliset jalopuutuotevarastot kuten jalopuusahatavara, viilut, viilutetut levyt sekä liimalevyt. Toimitamme Vantaalta myös laajan tuotevalikoiman jälleenmyyjillemme.
Vantaan toimipisteemme avattiin joulukuussa 2008 jolloin siirryimme aivan Kehä III :n läheisyyteen uusiin toimitiloihin. DLH osti Puukeskus Oy:n jalopuuliiketoiminnan vuonna 2008 ja kokenut henkilöstömme siirtyi kokonaisuudessaan tällöin yrityksen palvelukseen. DLH jatkaa näin Suomen jalopuukaupan historiaa jota Jalopuuosasto on tehnyt yli 100 vuotta Suomessa eli yhtä kauan kuin DLH konsernikin.

DLH Turku

Turussa toimii teollisuus ja jälleenmyynti sekä varastoimme siellä pääosan maahantuomistamme levytuotteista sekä rakentamisen tuotteista jälleenmyyjillemme. Turussa on myös monipuolinen valikoima erikoistuotteita jalopuissa mm. laivateollisuuden tarpeisiin. Turun varastomme sijaitsevat hyvällä paikalla aivan satama-alueella. Turussakin meillä on kokenut henkilöstö – jalopuukauppaa on tehty yli 20 vuotta Suomessa, aikaisemmin Viilukeskus Oy:n nimellä.